|
|
|
|
|
|
|
Mikä Metka?
Mediakasvatuskeskus Metka ry (entinen Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskus, ETKK) on valtakunnallinen mediakasvatukseen erikoistunut järjestö, joka on pedagogisesti suuntautunut. Edistämme lasten ja nuorten mediakasvatusta erityisesti elokuvan, mutta myös muun liikkuvan kuvan osalta. Haluamme nostaa esiin lasten itse tekemää lastenkulttuuria ja lasten omaa mediatuottamista.
Toimintamme on selkeästi kaksijakoista. Se kohdistuu toisaalta lapsiin ja nuoriin, toisaalta heidän kanssaan toimijoihin, erityisesti opettajiin.
Lähesty meitä kun haluat:
- opettajankoulutusta
- animaatio-ja elokuvapajoja (lapsille ja nuorille)
- mediakasvatusprojekteja kouluihin ja varhaiskasvatukseen
- kirjallista ja suullista palautetta elokuvistasi ja jatkokoulutusta (alle 25 v.)
- osallistua seminaareihimme
- tilata Peili-lehden
- oppimateriaalia.
Mediakasvatuskeskus Metka on perustettu vuonna 1958. Opetusministeriö tukee Mediakasvatuskeskus Metkan toimintaa.
|
|