|
|
|
|
|
|
|
Metkulan idea
Metkula on lapsille suunnattu mediakasvatukseen tarkoitettu internetpohjainen toimintaympäristö. Metkulassa lapset ja aikuiset voivat koostaa yhdessä omia mediatarinoita äänien, kuvien ja liikkuvan kuvan avulla. Metkula on osa opetuministeriön Mediamuffinssihanketta.
Tarinankerronta liittyy kiinteästi mediakasvatukseen. Metkulassa lapset voivat yhdessä aikuisen kanssa harjoitella tarinankerrontaa monipuolisesti. Metkulassa työskentely innoittaa kuvitteluun, rikastuttaa mielikuvitusta ja lasten omaa ilmaisua. Tarinan, kuvien ja äänen parissa työskennellessä harjaantuu myös multimodaalinen lukutaito, jollaista tarvitaan nykypäivän moniaististen viestien viidakossa.
Metkulassa idea omaan tarinaan voi löytyä äänistä. Yhtenä Metkulan tavoitteena onkin saada mielikuvitus liikkeelle kuuntelemisen kautta. Metkulan äänikirjastossa on valikoima valmiita ääniklippejä, joista kukin voi muokata haluamansa äänimaiseman. Idea tarinaan voi syttyä jo yhtä klippiä kuuntelemalla tai vasta valmiin äänimaiseman myötä. On hauska yhdessä miettiä, millaisia mielikuvia äänet herättävät tai mitä kuvia äänimaisemaan voisi liittää.
Kannusta lasta kokeilemaan ja tutkimaan Metkulan eri ominaisuuksia ja mahdollisuuksia. Äänet ja kuvat yhdessä luovat jännittäviä ja tunnelmallisia tarinoita. Anna lapsen leikitellä audiovisuaalisen tarinan elementeillä luovasti ja mielikuvitusta kutkuttamalla!
|
|