Mikä media? Mikä mediakasvatus?

Medialla tarkoitetaan niitä välineitä, joilla on mahdollista viestittää ja vastaanottaa viestejä. Median voi katsoa pitävän sisällään myös näiden välineiden ympärille syntyneet sisällöt ja käytänteet. Useimmiten medialla viitataan erityisesti joukkotiedotusvälineihin eli massamedioihin, joiden avulla on mahdollista tavoittaa suuri joukko ihmisiä kerralla.

Mediakasvatuskeskus Metka (entinen Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskus) keskittyy toiminnassaan erityisesti liikkuvan kuvan mediaan. Tältä sivustolta löydät kuitenkin runsaasti tietoa myös muista medioista.


Mikä mediakasvatus?

Mediakasvatus on oppimista ja kasvua median parissa. Se on toimintaa, jolla tietoisesti yritetään vaikuttaa yksilön median käyttöön ja mediataitoihin. Mediakasvatuksella kehitetään mediakulttuurissa elämisen perustaitoja.

Mediakasvatuksella pyritään kehittämään medialukutaitoa; kykyä hankkia tietoa, analysoida, tulkita, luoda, ilmaista ja osallistua sekä kykyä kyseenalaistaa, kysyä ja luoda uutta.

Koulujen arjessa mediakasvatus toteutuu useimmiten monen eri oppiaineen välityksellä läpäisyperiaatteella. Voimakkaimmin se on peruskoulussa esillä viestintä ja mediataito –aihekokonaisuudessa. (http://www.oph.fi/info/ops/) Mediakasvatus näkyy selkeästi myös kuvataiteen sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmissa.


Miten mediakasvattaa?

Rohkaisemme kaikkia kasvattajia ryhtymään mediakasvattamaan. Kasvattajan ei tarvitse osata ohjata kokoillan hollywood-elokuvaa, jotta hän voisi ryhtyä käsittelemään elokuvaa oppilaidensa kanssa. Mediamaailma muuttuu nopeaan tahtiin, mikä vaatii myös kasvattajalta lasten mediatodellisuuden seuraamista sekä kiinnostusta uuden oppimiseen matkan varrella. Kasvattaja voi kulkea yhtä matkaa oppilaidensa kanssa kohti hyvää medialukutaitoa ottaen haltuun palasen mediaa kerrallaan. Mediakasvatusta toteuttaa jokainen kasvattaja, joka työstäessään mediaa ja sen sisältöjä jakaa ajatuksiaan lasten kanssa sekä kuuntelee ja keskustelee heidän kanssaan.

Vastuullisen kasvattajan tehtäviin kuuluu lapselle sopivien sisältöjen valitseminen ja sellaisten sisältöjen rajaaminen lapsen kokemusmaailman ulkopuolelle, jotka eivät hänen kehitysvaiheelleen sovi. Me Metkassa lähdemme näillä ensisijaisesti kasvattajille suunnatuilla sivuillamme ajatuksesta, että jokainen kasvattaja pitää tätä oman kasvatustyönsä peruslähtökohtana.

Näiltä sivuilta löytyy runsaasti materiaalia mediakasvatustyön tueksi. Tässä materiaalissa olemme keskittyneet pääasiallisesti toiminnalliseen itse tekemiseen, minkä kautta pyrimme tarjoamaan lapselle työkaluja syvempään median ymmärtämiseen sekä mediataitojen kehittämiseen. Luotamme siihen, että jokainen tätä materiaalia hyödyntävä kasvattaja valitsee tästä materiaalista omalle ryhmälleen sopivia tehtäviä ja toimintamalleja.

Itse tehden oppii eniten!


Miten päästä alkuun? Mistä lisää vauhtia?

Näiltä sivuilta löydät lisää tietoa mediakasvatuksesta sekä valmista materiaalia sen toteuttamiseen. Lisää tietoa mediakasvatuksesta, eri medioista sekä medialukutaidosta löydät Oppimateriaalit-osion Skriinistä. Suosittelemme lämpimästi Oppimateriaalit-osioon tutustumista laajemminkin.

Mediakasvatuksesta Suomessa löydät lyhyesti tietoa myös Wikipediasta. Sieltä löydät tietoa mm. mediakasvatuksen kehityksestä Suomessa ja mediakasvatuksesta koulun opetussuunnitelmassa sekä koulun ulkopuolella.
fi.wikipedia.org/wiki/Mediakasvatus

Mikäli sinulla on akuutti mediakasvatuksellinen hätä, kannattaa painaa sivun vasemmasta reunasta löytyvää paniikkinappulaa! Paniikkinappulan takaa löydät vastauksen siihen, mitä tehdä, kun suunnitelmat ovat hukassa. Monisyisempiin mediakasvatusta koskeviin kysymyksiin saat parhaiten vastuksen ottamalla meihin yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.